perjantai 29. tammikuuta 2016

Matkaraportti: Punkkia, politiikkaa ja purkereita

Tere vaan armaat ystävät!

Kiireisen syksyn ja loppuvuoden vuoksi blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, mutta nyt yritetään taas skarpata. Eihän Virosta sentään ole kulttuuri ihan heti loppumassa. Palautellaan ensimmäisenä mieliin elokuinen matka Viroon ja punk-laulujuhliin. 

Itse juhlallisuudethan tapahtuivat Rakveressä, mutta reissua varten varattiin myös pari päivää Tallinnassa pyörimistä varten. Liian pitkään lykätty vierailu Tallinnan Miehitysmuseoon mahtui onneksi matkan aikatauluun. Museon pysyvä näyttely kuvaa neuvostomiehityksen alla elävien ihmisten elämää pääasiallisesti arkisten esineiden, videoiden ja banderollien avulla. Lisäksi näyttelyssä nähdään muun muassa sodan aikaisia aseita ja pelottavia patsaita Neuvostoliiton tutuista veijareista.

Neuvostoeliitti vartioi museon vessaa.
Erikoisherkkuna museossa oli neuvosto-virolaista rock- ja punk-kulttuuria käsittelevä "kielletyn musiikin näyttely". Näyttely koostui itseasiassa vain kolmesta banderollista sekä pienestä katsomosta ja TV-ruudusta, jolta katsoa vuonna 2012 ilmestynyttä aihetta käsittelevää dokumenttia Keelatud Mängud. Noin 90 minuuttia kestänyt dokumentti oli joka tapauksessa mielenkiintoista katsottavaa, eikä vähiten siinä olevan arkistomateriaalin takia. Dokumentin traileri löytyy täältä.



Sielunruoan lisäksi loimme katsausta myös virolaiseen ruokakulttuuriin hampurilaisten muodossa. Ensimmäisenä vuorossa oli Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitseva trenditietoisten nuorten suosima Must Puudel. Plussaa tuli purilaisaterian kotikutoisesta tyylistä, ja kikherneiden ystävät nauttivat niiden runsaudesta kasvispihvissä. Syömisen vaikeus puolestaan verotti pisteitä. Hampurilainen täytyi purkaa, jotta sen pystyi syömään, ja pihvi hajosi osiin ihan itsestäänkin. (Arto: 3/5)

   Paikallinen mysteeriopas vei meidät
kävelylle Burger Boxin jälkeen.
Seuraavana päivänä vuorossa oli Tallinnan rautatieaseman kupeessa oleva Burger Box, johon paikalliset matkaoppaamme meidät asiantuntevasti johdattivat. Purilainen oli erittäin maittava epäterveysherkku, eikä sitä oltu hinnalla pilattu. Kyseessä oli toki vain hampurilainen. Perunat ja muut lisukkeet maksavat extraa. Kaiken kruunasi autenttinen purilaisbaarin tunnelma ja The Jesus Lizard -paitaan verhoutunut kokki, joka on tuttu legendaarisesta Zahir-yhtyeestä. (Arto: 4/5)

Juhlapäivänä urhea ryhmämme rohkeni Rakvereen saavuttuaan testata vielä yhdet purilaiset. Suuntasimme internetin kehumaan Ararat Grilliin, mutta jo sitä ennen vastaan tuli Grillers. Käydyistä ravintoloista pikaruokalamaisin Grillers yllätti kattavalla menullaan. Ruokaa sai odotella tovin, mutta se osoittautui odotuksen arvoiseksi. Hampurilaiset olivat kutakuinkin sen näköisiä, joita telkkarissa näkee, ja maku vastasi ulkonäköä, vaikkakin kanapihvi tuomittiin hieman mauttomaksi. (Arto: 4/5)

Virolainen muusikko, kirjailija, poliitikko ja julkisuuden yleismies Mihkel Raud listasi sattumoisin Viron kolme parasta burger-mestaa reissuamme seuraavalla viikolla. Raudin lista löytyy täältä. (Huom #1 !!)


Suuntasimme hyvissä ajoin burgerien jälkeen Vallimägi-kukkulalle, jonka kupeessa laulujuhlat järjestettiin. Odotellessa riitti ihmeteltävää: Kukkulan vallien toisessa päässä on 1200-luvulla rakennettu osittain raunioitunut linna ja sitä vartioi Baltian maiden suurin eläinaiheinen patsas, kunnioitusta herättävä Tarvas (alkuhärkä). Patsas on tallinnalaisen Tauno Kangron tekemä. Kangron patsaita on varmasti jokainen Tallinnassa käynyt ihaillut ainakin ohimennen (esim. se pronssinen silinteripäinen nokipoika vanhassa kaupungissa).

Noora tervehtii Tarvasta. Hei vaan!
(Ja kiitokset Tealle kuvasta!)
Laululava oli tyylillä kasattu. Jätesäkeistä ja spray-maalatuista graffiteista rakennetun suuren taustan edessä oli orkesteri ja monisatapäinen sekakuoro. Mittavasta säestyksestä huolimatta, päärooliin oli nostettu yleisön edessä hääräävä punk-bändi kitara-rummut-basso -kokoonpanolla. 

Ennen tapahtuman varsinaista alkua kuorot, järjestäjät ja muut merkkihenkilöt kokoontuivat Rakveren keskustassa ja marssivat yhdessä tapahtumapaikalle. Meillä ei ollut harmainta aavistustakaan kokoontumispaikasta, joten menimme suoraan varaamaan hyvät istumapaikat rinteeltä. Illan avasi punk-laulujuhlien isä - näyttelijänä, ohjaajana ja laulajana kunnostatunut Üllar Saaremäe. Juontajana toimi vanha kunnon Peeter Volkonski, joka kai vanhuuden tuomien hidasteiden vuoksi juonsi orkesterin takaa korokkeellaan istuen. Ohjelma koostui - paitsi orkesterin ja kuoron säestämästä punkista - myös puheista, runoista ja jopa pienoisesta musikaalista. Sekä kieli että puhujat kun ovat enemmän tai vähemmän vieraita, emme pysyneet läheskään koko aikaa kärryillä, mutta teemoina tuntui olevan päivän politiikka ja taiteen tila nyky-yhteiskunnassa. Ainakin viestit välitettiin voimakkaasti ja yleisön suosionosoitukset olivat sen mukaisia. 

Punkin soidessa virolaiset kunnostautuivat jälleen kerran laulukansana. Viikkoja kestänyt treeni kotisohvalla kantoi hedelmää meidänkin ryhmässä: Noora osasi jokaisen laulun alusta loppuun. Tea, joka ei ollut harjoitellut yhtään, osasi hänkin noin puolet. Minä en osannut mitään. Noh, ei niistä virolaisistakaan onneksi ihan jokainen laulanut mukana.


Generaator M:n kappale Käed soi ja janoinen
kuvaaja jonottaa toistakymmentä minuuttia oluttelttaan.
Juhlien etenemisen vapaamuotoisuus ja rentous tuli järjestelmällistä ja suoraviivaista ohjelmaa kunnioittavalle jäykälle suomalaiselle yllätyksenä. Paitsi että ohjelmanumeroiden ja laulujen järjestys ei noudattanut täysin käsiohjelmana palvellutta punk-sanomalehteä, myöskin parhaat laulut esitettiin heti perään toistamiseen yleisön vaatimuksesta! Tämä oli tietty blogimateriaalia haalivalle etu: Ensimmäisen kierroksen pystyi keskittymään yhteislauluun ja toisen kierroksen pystyi ottamaan nauhalle. Hyvä ilmapiiri näkyi myös yleisössä, joka koostui kaikenikäisistä ihmisistä vauvasta vaariin. Jopa kaksin käsin kaljaa kantaneet umpihumalaiset punkkarit näyttivät olleen ihmisiksi. Ainoat nuhtelut yleisön edustajista saa olutteltan vallanneet moottoripyöräkerholaiset, jotka näkivät oikeudekseen ohittaa pitkän jonon ja viedä teltasta lähes viimeiset vähäisistä juomista.

Lauluohjelmahan koostui tietty enemmän tai vähemmän klassikoiksi nousseista virolaisista punk-kappaleista, mutta poikkeuksiakin oli. Punk-laulujuhlien perinteen mukaan ensimmäisenä lauletaan Sex Pistolsin Anarchy in the UK, jota pidetään huomattavana tekijänä virolaisessa "punk-vallankumouksessa". Ohjelman loppupäässä laulettiin spektaakkelinomaisesti venäläisen Pussy Riot -yhtyeen "punk-rukous", jonka esittäminen moskovalaisessa katedraalissa johti yhtyeen pidätykseen ja käynnisti laajaa huomiota saaneen sananvapauskeskustelun. Venäläisen punkin esittämisestä virolaisilla laulujuhlilla voi jokainen vetää omia päätelmiään.

Illan laulujuhlaosuuden päätti Vennaskondin Insener Garini hüperboloid. Vallien takaa puskevat illan viimeiset auringonsäteet, mahtipontinen jousisovitus ja yhteen tahtiin heiluva monituhatpäinen virolainen yleisö toi massiiviseen yhteislauluun hienon lisän ja kokonaisuus olikin täydellinen päätös hienoille juhlille. Olihan siellä jotain keikkoja vielä, ja jatkotkin kuulemma järjestettiin, mutta me menimme kiltisti peiton alle kotiinpaluuta odottamaan.


Insener Garini Hüperboloid
Punk laulupidu 2015
Posted by Arto Vompatti Harava on Monday, 24 August 2015


Kaikin puolin mainio reissu ja punk-laulujuhlia voimme suositella lämpimästi kaikille! Seuraava kerta taitaakin olla sitten vuonna 2018 tai 2019.


Ohjelma (ilman puheita ja runoja)

Sex Pistols: ANARCHY IN THE U.K.
J.M.K.E.: ELAB VEEL BERIA
Propeller: VÕLLALAUL
Vennaskond: PILLE-RIIN
Singer Vinger: SUU LAULAB
J.M.K.E.: KÜLMALE MAALE
Singer Vinger: MASSIKOMMUNIKATSIOON
Urmas Sisask: SÖÖBIK JA PISIK (lyhytmusikaali hammaspeikoista)
Generaator M: KÄED
Vennaskond: UIMANE JA VÄSINUD
J.M.K.E.: VALGE LIBLIKA SUVI
Ajutine Valitsus: AJUTINE VALITSUS
J.M.K.E.: MU VANAISA OLI DESERTÖÖR
Psychoterror: TEEN MIDA TAHAN
Pussy Riot: BOGORODICA DEVO
Vennaskond: INSENER GARINI HÜPERBOLOID (kaksi kertaa, totta kai)




perjantai 11. syyskuuta 2015

Head sünnipäeva, Arvo Pärt!

Viron tunnetuin nykysäveltäjä Arvo Pärt saavuttaa kunnioitettavan 80 vuoden iän tänään, 11.9.2015. Vaikka blogin alaotsikko puhuukin populaarikulttuurista, suomme itsellemme juhlan kunniaksi vapauden piipahtaa taidemaailman puolella. 

Pärt syntyi Paidessa, Järvamaan maakunnassa ja varttui Rakveressa, noin 80 kilometriä Suomenlahdelle päin synnyinseudultaan. Hän opiskeli säveltämistä Tallinnan musiikkiakatemiassa Heino Ellerin opissa. Varhaisvuosinaan Pärt sävelsi elokuva- ja teatterimusiikin ohella ensimmäisen laulusävellyksensä, lapsikuorolle kirjoitetun kantaatin Meie aed. Kantaatti julkaistiin vuonna 1960 8" vinyylilevyllä ja on käsittääkseni ensimmäinen fyysisenä äänitteenä päivänvalon nähnyt Arvo Pärtin sävellys. Satunnaisia säveltäjän ja äänituottajan töitä tehnyt Pärt sai myös vähän kerrassaan yleisön ja musiikkimaailman huomiota sekä tunnustusta sävellyskilpailussa.

Pärt keskittyi 1970-luvulla opiskelemaan eri tyylejä, kuten esimerkiksi gregoriaanista kirkkolaulua ja keskiaikaista musiikkia, joiden vaikutteet lopulta auttoivat häntä löytämään oman polkunsa. Tänä päivänä Pärt lukeutuukin niin kutsuttuun pyhän minimalismin edustajiin. Tyylille on ominaista riisuttu ja yksinkertainen, usein hyvin rauhallinen ja rauhoittava, estetiikka sekä teologis-filosofinen tematiikka. 

Lähde: https://flic.kr/p/4vNonq
Vuonna 1976 Pärt esitteli teoksessa Für Alina oman sävellystekniikkansa, jota hän kutsui tintinnabuliksi. Nimi tulee latinankielisestä sanasta tintinnabulum, "kello". Hengellisyys kulkee käsi kädessä Pärtin musiikin kanssa. Säveltäjälle itselleen tintinnabuli edustaa myös meditatiivista toimintaa, jonka äärellä hiljentyä pohtimaan elämää ja sitä suurempia kysymyksiä. Ortodoksista uskoa tunnustava Pärt harrastaakin käsittääkseni retriittejä muun muassa Valamon luostarissa.

Kansallisesti ja kansainvälisesti palkitun (Virossa esimerkiksi ensimmäisen luokan valtiollinen kunniamerkki) Pärtin sävellyksiä on äänitetty ja julkaistu aina 60-luvun alusta tähän päivään. Tuotanto on todella laaja, enkä voi sanoa tuntevani siitä kuin pienen osan, mutta tähän mennessä kaikki kuulemani esitykset ja tallenteet Pärtin sävellyksistä ovat olleet varsin nautittavia. Jos varmoja nakkeja täytyy hakea, niin suosittelen kuuntelemaan 70-luvulla sävelletyt Für Alina ja Tabula Rasa -teokset. Molemmat on nostettu modernin klassisen musiikin kaanoniin ja on hyvä tuntea myös yleissivistyksen vuoksi.

Klassikoilla mennään myös blogin puolella. Vuoden 1978 Spiegel im Spiegel on mainio esimerkki Pärtin tintinnabulum-tekniikasta ja pyhän minimalismin tyylistä. Teoksen nimi on muuten saksaa ja tarkoittaa "peili peilissä". Johan se nimikin kertoo, että tässä ollaan suurten ikuisuuskysymysten äärellä. Mutta ei hätää, Spiegel in Spiegel toimii myös erinomaisesti päiväunien taustamusiikkina ilman sen kummempia filosofointeja.



Yle Teema juhlii Pärtin syntymäpäivää näyttämällä Aatamin passio -näyttämöteoksen sekä säveltäjän henkilökuvan. Kannattaa katsoa!
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/08/31/arvo-part-80-vuotta-teemalla


tiistai 1. syyskuuta 2015

Miekkailija (2015)

Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu Miekkailija (Vehkleja) on Klaus Härön ohjaama ja Anna Heinämaan käsikirjoittama elokuva, joka perustuu löyhästi miekkailuvalmentaja Endel Nelisin elämään. Elokuva on kuvattu Virossa ja on lähes kokonaisuudessaan vironkielinen (toisin kuin Puhdistus, joka sekin oli Suomen ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi vuonna 2012). Päätinkin, että suomalais-virolainen yhteistuotanto sopii myös tämän blogin teemaan.

Märt Avandin esittämä Endel saapuu 1950-luvun Haapsaluun, jossa saa viran liikunnanopettajana. Hän alkaa vetää oppilaille miekkailukerhoa, jonka tosin meinaa lopettaa heti alkuunsa, sillä kontaktin saaminen lapsiin ei ole helppoa. He kuitenkin innostuvat miekkailusta, ja Endel kasvaa elokuvan aikana isähahmoksi näille neuvostoyhteiskunnan orpouttamille lapsille.

Koululaiset haluavat lähteä valtakunnalliseen miekkailuturnaukseen Leningradiin. Endel on jättänyt kertomatta, että on Haapsalussa paossa salaista poliisia ja matka Leningradiin olisi hänelle suunnaton uhraus. Neuvostovaltaa sokeasti totteleva rehtori (Hendrik Toompere) paljastaa kuitenkin Endelin olinpaikan viranomaisille.

Härön ohjaus on kaunis elokuva inhimillisyydestä, jonka näyttämönä on yksi Viron historian synkistä aikakausista. Suomen Oscar-raati luonnehtii Miekkailijaa "klassisen hallituksi ja eheäksi elokuvaksi, joka löytää traagisesta aikakaudesta optimismia, inhimillisyyttä ja kauneutta".

Itse kuvailin elokuvaa somessa heti sen nähtyäni näin: "Menkää ja katsokaa, kun pienille eestiläisille opetetaan VEHKEILEMISTÄ (vehklemine). Mukana myös sata viulua, hienoja lapasia ja yllätyspaketti!"

Elokuviin siitä, hop!




maanantai 17. elokuuta 2015

Punklaulupidu 2015

Olemme parin kuukauden ajan opetelleet viroa laulamalla punk-klassikoita. Syynä tähän ovat punk-laulujuhlat, joita vietetään Rakveressa elokuun 22. päivänä. Laulujuhlat ovat suuria kuorojen kokoontumisia, joita on Virossa vietetty vuodesta 1869. Ensimmäiset laulujuhlat järjestettiin Tartossa, mutta vuodesta 1896 ne on järjestetty Tallinnassa. Laulujuhlat on listattu myös UNESCO:n henkisen ja suullisen maailmanperinnön luetteloon. Seuraavan kerran Tallinnassa lauletaan kesäkuussa 2019. Ensimmäiset punk-laulujuhlat puolestaan järjestettiin Rakveressa vuonna 2008. Tänä vuonna punkin tahtiin lauletaan jo kolmannen kerran.

Näillä laulujuhlilla ollaankin ikään kuin virolaisuuden ytimessä, sillä sekä punk että laulujuhlat näyttelivät suurta roolia maan uudelleenitsenäistymisessä vuonna 1991. Tuo Laulavaksi vallankumoukseksi kutsuttu kansanliikehdintä alkoi vuonna 1987, kun Tallinnan raatitorille kerääntyneet virolaiset kokoontuivat laulamaan tuolloin kiellettyjä kansallislauluja. Laululiike laajeni seuraavien kuukausien aikana ja syyskuussa 1988 noin 300 000 virolaista kokoontui Tallinnan Laululavalle.

Punk-liike rantautui Viroon 1970-luvun lopulla, jolloin toimintansa aloittivat muun muassa Propeller ja Generaator M. Propellerin johtohahmo Peeter Volkonski on monipuolinen kulttuuripersoona (ja prinssi, tai ainakin melkein!), joka on toiminut niin näyttelijänä, muusikkona kuin ohjaajanakin. Propellerin esiintyminen vuonna 1980 Kadriorgin stadionilla päättyi kaaokseen. KGB ei suoranaisesti kieltänyt bändin toimintaa, mutta Volkonskin ei sallittu enää jatkaa laulajana. Volkonski itse kertoo tapahtuneesta: "Ja sen ansiosta syntyi suurenmoinen jazzrockyhtye Kaseke. Minä en ollut laulamassa, instrumentaalimusiikkia. Ja täsmälleen samat miehet kuin Propellerissa." (Harri Rinteen kirjasta Laulava vallankumous, 2007.)


Villu Tamme on kertonut Arto Nybergin haastattelussa, ettei punk-liike välttämättä ollut suoranainen osa laululiikettä, vaikka tarkoitukset ja keinot olivat samankaltaisia. Kiistämättä J.M.K.E.:n Tere perestroika on kuitenkin osa Viron uudelleenitsenäistymisen soundtrackiä. Tamme itse mainitseekin samaisessa haastattelussa tämän kappaleen olevan se, joka lopulta kaatoi Neuvostoliiton. 


George Orwellin kirjasta 1984 nimeänsä lainaava ja kirjan nimikkovuonna perustettu Vennaskond joutui alkuvuosinaan useasti KGB:n syytösten kohteeksi anarkistisen ja länsimaisen tyylinsä vuoksi. Vuoden 1991 alussa, eli noin puoli vuotta ennen Viron itsenäisyyden palauttamista, bändi muuttikin joksikin aikaa Suomenlahden tälle puolen turvaan ja toimi evakossa ollessaan Suomen Turusta käsin.


Laitan tähän loppuun vielä oman viropunkin suosikkini, Elab veel Beria ("Beria elää"). Laulussa KGB:n toiminta rinnastetaan entisen neuvostoliiton turvallisuuspäällikön ja NKVD:n johtajan Lavrenti Berijan verisiin tekoihin. Tamme kuvaa yhteiskuntaa, jossa sensuuri vallitsee ja ihmiset katoavat yön pimeydessä. Toisinajattelijat (teisitimõtleja, lempisanani viroksi!) joutuvat leireille ja menettävät ihmisarvonsa. Jos tämän kappaleen yhteislaulu ei ole oman historian haltuunottoa, niin en tiedä mikä sitten on. 


Laulujuhlilla tavataan!
T: Noora



tiistai 11. elokuuta 2015

Härra Pauli kroonikad (2001)

Hei taas!

Kesä on ollut hiljaista aikaa kaikkialla eikä meidän blogi ole ollut poikkeus. Nyt voisi kuitenkin olla taas korkea aika aktivoitua ja jatkaa seikkailuja Viron kulttuurikentällä. Hiljaisen kauden aikana Noora on ollut yhteydessä noin puoleen Viron populaatiosta tarkoituksenaan selvittää erilaisten hengentuotteiden käyttöoikeuksia. Vielä emme ole tulleet hullua hurskaammaksi.

Mutta tällä kertaa syvennytään kirjallisuuteen. Suurennuslasin alla on Härra Pauli kroonikad (Herra Paulin aikakirjat), jonka omalaatuisen tyylin vuoksi katsaus tulee olemaan hyvin pintapuolinen.

Viron kulttuurikenttä laajeni ripeästi itsenäisyyden palauttamisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991. Oman osuutensa uusista tuulahduksista sai myös kirjallisuus. Aiemmin kiellettyjä ulkomaalaisia kirjoja sai nyt tuoda vapaasti Viroon ja uusia vaikutteita ammennettiin yhä laajemmalta. 

Uusien kirjailijoiden aallon myötä virolainen kirjallisuus edistyi useita harppauksia kerralla ja uudet tyylit nousivat esiin. Vuonna 1973 syntynyt Mehis Heinsaar kasvoi nuoreksi aikuiseksi modernin virolaisen kirjallisuuden nousun aikaan ja oli näin ollen heti alusta alkaen vapaa vanhoista kahleista kirjailijan uraansa aloittaessaan.

Heinsaaren tyyliä on luonnehdittu jo hänen ensimmäisestä novellikokoelmastaan Vanameeste näppaja (2001) lähtien maagiseksi realismiksi. Samaa linjaa jatkaa Härra Pauli kroonikad (2001). Molemmat kirjoista on laajalti kehuttuja ja palkittuja.

Härra Pauli kroonikad käsittää kolme tarinakokoelmaa, jotka kertovat herra Paulin eriskummallisten ja arvaamattomien tapahtumien värittämästä elämästä. Ensimmäinen ja kolmas osa muodostuvat kronologisesti irrallisista tarinoista, joissa käydään läpi muun muassa herra Paulin työelämää, lapsuutta ja haaveilua Kristoffer Kolumbuksena elämisestä. Kirjan toinen osa, joka on henkilökohtainen suosikkini, kertoo sarjan omituisista asunnoista, joissa herra Paul on asunut (herra Paul kertoo, ettei yleensä ottaenkaan tule asuntojen kanssa toimeen). Irtolaisuuden takia pidätetty herra Paul joutuu kirjoittamaan poliisilaitoksella raportteja entisistä asunnoistaan poliisin ja psykiatrin tarkkaillessa tätä. 

Herra Paulin elämä on täynnä perinteisen logiikan ja järjen vastaisia tapahtumia. Milloin hän ajautuu spontaanisti muutamien kanssaihmisten seurassa hetkeksi taianomaiseen paratiisiin kesken talvisen työmatkan ja milloin hän puolestaan yrittää epätoivoisesti päästä pois yksiöstään päätyen ulko-ovesta aina takaisin sisälle.

Heinsaaren kirjoitustyyli estää lukijaa tuudittautumasta täysin magian ja sattumanvaraisuuden ehdoille, sillä lukijaa muistutetaan aina toisinaan ympäröivästä, normaalista ja loogisesta maailmasta. Magian ja realismin nivoutuminen yhteen pakottaa lukijan arvioimaan tapahtumien kulkua ja kirjan maailman järkiperäisyyttä toistuvasti. Herra Paulin kohtaama poliisi edustaa meille tutumpaa maailmaa ja hän pitääkin Paulia mielisairaana. Jopa Paul itse tokaisee olevansa kyllästynyt kaikkeen hänelle tapahtuvaan magiaan. Herra Paul vaikuttaa olevan erikoislaatuinen henkilö, joka asuu kahden maailman rajalla normaalien ihmisten parissa.

Luin kirjan suomenkielisen version, enkä osaa varmuudella kommentoida Heinsaaren alkuperäistä sanojen käyttöä, mutta ainakin suomennoksessa tekstin tyyli vaikutti harkitulta ja nokkelalta. Uskoisin, että kielten samankaltaisuudet ovat mahdollistaneet alkuperäiselle uskollisen käännöksen.

Kaikin puolin Herra Paulin aikakirjat on riemastuttava ja omaperäinen lukuelämys, joka on samalla oiva katsaus maagisen realismin tyylisuuntaukseen sekä moderniin virolaiseen kirjallisuuteen. Myös Heinsaaren kirja Ebatavaline ja ähvardav loodus (2010) on suomennettu (suom. Epätavallinen ja uhkaava luonto) ja kunhan joskus on ylimääräistä aikaa, voisin ottaa sen luettavaksi. Kenties siis palaamme Heinsaareen vielä uudemman kerran!

torstai 18. kesäkuuta 2015

21. Sajandi Kodu (2015)

Legendaarisen J.M.K.E.:n basisti Lembit Krull perusti vuonna 1996 oman yhtyeensä, joka kulkee nimellä Hot Kommunist. Äkkiväärän jazzpunkin uusi lupaus äänitti debyyttilevynsä jo vuonna 2001, mutta epäonnisten tapahtumien seurauksena äänitys tuhoutui täysin. Tästä masentuneena bändi laittoi pillit pussiin, mutta nokkamies Krull aktivoi porukan taas 2010-luvulla. 21. Sajandi Kodu (21. vuosisadan koti) -levy äänitettiin uudestaan noin 14 vuotta myöhemmin ja julkaistiin vuoden 2015 helmikuussa. 

Hot Kommunistin ensimmäinen levy on omasta mielestäni energisin ja riemastuttavin äänite vähään aikaan. Tyylillisesti bändi tuntuu tallaavan NoMeansNon viitoittamaa tietä kikkailevalla punkillaan. Jos kotimaisia vertailukohtia täytyy etsiä, niin ensimmäisenä mieleen tulee jonkinlainen Deep Turtlen ja Radiopuhelimien epäpyhä risteytys.

Ärhäkän soiton kruunaa mainio kansitaide, jota on mukava tutkailla levyn soidessa. Kollaasimainen maailmanlopun maisema muistuttaa Hieronymus Boschin maalauksia sekä Slayerin ja Napalm Deathin vanhoja kansikuvia. 

Nyt on otollinen aika myös suomalaisille ottaa bändi haltuun, sillä Hot Kommunist on tulossa lähikuukausina soittamaan useammankin keikan Suomeen.

8.8. (Sauvo, private gig) Loivan maan yö, Bar Edgar, Loimaa (FIN)
9.8. Faces –festival, Raseborg (FIN)
17.9. (+Pohjoinen) Helatorstai –klubi, Henry’s Pub, Helsinki (FIN)
19.9. (+Matti Kallio-Acoustic) Motör Pub, Lahti (FIN)
23.10. (+Häzling Kollektiv & Overdrive) Night Club Shake, Kirkkonummi (FIN)





21. Sajandi Kodun voi kuunnella kokonaisuudessaan Soundcloudissa ja tilata esim. Levykauppa Äxästä. Lisätietoja löytyy bändin Facebook-profiilista.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Sünnipäev on ükskord aastas

Täytän tänään 30 vuotta. Onnea minä!  


Tällä kertaa tutustumme hieman lastenkulttuuriin ja lopuksi laulamme. Eduard Uspenskin (s.1937) Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä (eestiksi Krokodill Gena ja tema sõbrad) on vuonna 1966 valmistunut neuvostoliittolainen lastenkirja. Uspenskin kirjoista Suomessa ehkä tutumpi on Fedja-setä, kissa ja koira (eestiksi Onu Teodor, kass ja koer). Kyseessä ei ole virolainen teos, mutta hahmot ovat rakastettuja myös siellä.
 
Krokotiili Gena työskentelee eläintarhassa krokotiilina ja tuntee itsensä yksinäiseksi. Hän tutustuu Muksikseen, tropiikista laivalla appelsiinilaatikossa saapuneeseen olentoon. Yhdessä Muksiksen kanssa krokotiili Gena päättää rakentaa Ystävyyden talon, jossa yksinäiset voivat kohdata toisensa. Hyvien voimien vastakohtana kirjassa häärii akka Isokomero (!), joka pyrkii tuhoamaan Genan ja Muksiksen suunnitelmat. Kirjassa kommentoidaan myös neuvostoajan byrokratian toimintaa (ja toimimattomuutta), kun virkamies Ivan Ivanovitsh hyväksyy joka toisen ja hylkää joka toisen eteensä tulevan paperin, täysin satunnaisesti. 



Vuodesta 1936 toiminut neuvostoliittolainen (sittemmin venäläinen) Soyuzmultfilm-elokuvastudio on tehnyt hahmojen seikkailuista neljä nukkeanimaatiota: Krokotiili Gena (1969), Muksis (1971), Isokomero (1974) ja Muksis menee kouluun (1983). Meille kaikille tuttu krokotiili Genan syntymäpäivälaulu Minä soitan harmonikkaa löytyy Muksis -elokuvan alusta.

Laulaminen on hauskaa (ja virolaiset tekevät sitä lähes yhtä hyvin kuin suomalaiset grillaavat), joten Suomenlahden molemmin puolin voimme yhtyä lauluun ja nauttia 500 jätskiä. Toivon että kokeilette laulamista myös itsellenne heikommalla kielellä, sanat löytyvät videoiden lisätiedoista. Hanuristit voivat soittaa molemmat versiot.


Tässä vielä hieman sanastoa: 

vihma - sade
lustakas - lystikäs
rõõmus - iloinen
kink - lahja
sünnipäev - syntymäpäivä
aasta - vuosi
vihmapiisa - sadepisara
tants - tanssi
saatma - saattaa, säestää
võlur - velho
tore - hauska, mukava
soovid - toiveet
jäätis - jäätelö

   

Lisää Vennaskondista myöhemmin!

Terveisin,
Noora